Harry Potter ja liekehtivä pikari - J.K. Rowling

"Harry iski heille silmää, kääntyi Vernon-setään päin ja lähti vaiteliaana tämän
perässä pois asemalta. Vielä ei kannata ruveta murehtimaan, hän ajatteli istuessaan Dursleyn auton takapenkille.
Kuten Hagrid sanoi: mikä on tullakseen, tulee... ja me kohtaamme sen pystypäin sitten kun se tulee."

Liekehtivä pikari  on Potter sarjan viimeinen kirja jonka juonen muistan lähestulkoon kokonaan ulkoa, joten lukukokemus alkaa mennä koko ajan entistä jännittävämmäksi, sillä myönnettäköön että on mukavampaa lukea kirjaa jota lukiessa ei koko ajan ole tiedossa mitä seuraavaksi tapahtuu.

Harry lähtee Weasleyn veljesten ja Hermionen kanssa huispauksen maailmanmestaruuskisoihin. Iloisen riehakas ilmapiiri saa kuitenkin yllättävän käänteen, kun kuolonsyöjät ilmestyvät paikalle ja joku taikoo taivaalle pimeän piirron... Harryn palattua Tylypahkaan, oppilaille selviää, että koulussa järjestetään jännittävät kolmivelhoturnajaiset. Ja arvata saattaa ettei Harry jää osattomaksi tästäkään edellä mainitusta "lystistä".

Liekehtivä pikari on omasta mielestäni tähän astisista Potter -sarjan kirjoista ensimmäinen jossa lähdetään rikkomaan aiempien kirjojen kaavaa (eli Harry menee tylypahkaan, ilmenee jokin mysteeri joka alkaa pikkuhiljaa selviämään ja kirjan lopussa loppuhuipennus jossa Harry joutuu yleensä kohtaamaan Voldemortin). Vaikka toki tässäkin kirjassa on oma loppuhuipentumansa ja taistelu Voldemorttia vastaan, mutta lukijalle alkaa paljastumaan myös suurempia faktoja/historiaa henkilöiden menneisyydestä ja joilla on merkitystä myöskin tulevissa kirjoissa.

Itse pidin kolmivelhoturnajaisten ideasta ns rikkoa hieman normaalia Tylypahkan kouluvuotta ja tuoda myöskin sitä kautta lisä jännitystä lukijalle koetusten myötä! Ja kyllähän tämä koko ajan jännitävämmäksi menee Voldemortin palattua....


Harry Potter ja liekehtivä pikari
J.K. Rowling
768s
2005
Tammi

Kommentit