Harry Potter ja Feeniksin kilta - J.K. Rowling

"Kesän siihen mennessä kuumin päivä oli päättymäisillään, ja Likusteritien isojen,
neliskanttisten talojen tienoilla vallitsi unelias hiljaisuus. Tavallisesti niin kiiltelevät autot seisoivat pihateillä pölyisinä ja aiemmin smaragdinvihreät nurmikot olivat korventuneet keltaisiksi - kasteluletkujen käyttö oli näet kuivuuden takia kielletty. Kun Likusteritien asukkailta oli näin riistetty heidän tavalliset askarensa eli autonpesu ja nurmikonleikkuu, he olivat vetäytyneet viileiden talojensa sisätiloihin ja avanneet ikkunat selkoselleen siinä toivossa, että olematon tuulenviri sattuisi leyhähtämään sisään. Ulkona oli vain poika, joka makasi nelostalon edessä selällään kukkapenkissä."

Harry Potterin vaikeudet alkavat kun hän kohtaa ankeuttajat jo ennen lukuvuoden alkua. Tylypahkaan päästyään ei tilannetta ainakaan helpota uusi opetta Dolores Pimento. Tämän kaiken lisäksi Harry näkee omituisia unia ja arpeen särkee yhä enemmän ja enemmän.

Feeniksin kilta... Tämä alkaa totisesti menemään yhä vain jännemmäksi.
Tykkään siitä, että kirjan alkutapahtumat sijoittuvat Likusteritielle, vaikka myönnettäköön että Dursleyt eivät totisesti kuulu suosikkeihini. Mieluista on myöskin heti kirjan alussa olevat jännittävät ja salaperäiset tapahtumat. Ne totisesti vetivät ainakin itseni täysillä mukaan. Enkä voi olla ihailematta edelleenkään tätä koko velhomaailmaa jonka Rowling on luonut kirjoittaessaan. Tässähän alkaa ihan itsekkin salaa toivomaan, että saisi kutsun Tylypahkaan ;) Toki Feeniksin kiltaa lukiessa tuli mieleen, että olisiko tämän saman asian voinut kertoa hieman tiivistetymmin, sillä onhan kirjassa yli tuhat sivua.


Harry Potter ja Feeniksin kilta
J.K. Rowling
1050
2004
Tammi

Kommentit

Suositut tekstit